lauantai 26. helmikuuta 2011

Kuopuksen lempeä syntymä

Kolmannen lapsemme syntymäpäivän aamulla (rv40+5) kävimme sumuisessa syysmetsässä kävelyllä ja kotiin tultuamme lepäsin poikkeuksellisesti lähes koko päivän ja nukuin. Luettuani pitkän iltasadun esikoiselle, vatsastani kuului tuttu “naks”, jonka kuultuani kaksi kertaa aiemmin elämässäni ovat lapsivesikalvot auenneet ja synnytykset siitä heti alkaneet. Vesiä ei yllätyksekseni tällä kertaa tullutkaan, vaan supistuksia, joita kutsun mieluiten synnytysaalloiksi, koska se kuvaa mielestäni asianmukaisemmin kohtulihaksien työtapaa. Olin tyytyväinen, että nyt se tapahtuu! Ajoitus tuntui aivan oikealta, olimme valmiit.

Aallot tulivat heti n. 4 min välein ja vaativat huomiota, joten soitimme kutsusoiton ensimmäiselle kätilölle. Laitoimme kodin synnytyskuntoon, teetä ja pientä purtavaa kätilöille keittiöön. Takkaan sytytettiin tuli, jotta synnyttäessä on lämmin ja vauva pysyy lämpimänä synnyttyään. Olohuoneeseen laitettiin kynttilät, tuttu suitsuke, oranssi rakkaaksi käynyt joogamatto lattialle, musiikkia, sohva mukavaksi. Kuljeskelin kylpyhuoneen ja olohuoneen väliä ja olo oli hyvä. Tunnelma oli hyvä: vauvamme syntyisi! Kätilö saapui 15 minuutissa ja ehdotti sisätutkimusta informoidakseen sitten toista kätilöä tilanteestamme, mutta pyysin, että tekisimme sen vaikka joskus myöhemmin, koska synnytysaallot tulivat n. 2 min välein ja vaativat keskittymistä hengitykseen ja rentoutuksen syventämiseen. Aaltojen välit omistin täysin sille, että hengitin ympäriltäni sisääni enemmän rentoutta ja pidimme energioita -fyysisiä ja henkisiä- hyvänä. Ensimmäisen kätilön observoitua tilannetta olohuoneen oviaukolta, ei minun kohdunsuultani, sanoi hän soittavansa toiselle kätilölle, koska tilanne etenee niin hyvin. Olin erittäin tyytyväinen tähän seurantatapaan ja kätilö oli sinut tarkkailutapansa kanssa.

Vauvan sydänääniä seurattiin ajoittain vatsan päältä mukana kannettavalla pienellä sydänääntenkuuntelulaitteella. Ne olivat aina hyvät. Keskustelimme kätilön ja mieheni kanssa hetken josko laitamme kätilön aiemmin meille tuoman synnytysammeen täyttymään ensin ilmalla ja sitten vedellä. Vesi elementtinä olisi houkutellut pehmentämään kudoksiani ja uskon vesisyntymän olevan vauvalle ja äidille erittäin miellyttävää, mutta koska allas ei ollut käyttövalmiina, en halunnut luovuttaa miestäni altaan rakennuspuuhiin. Oloni oli oikein hyvä ilman vettäkin, minulla oli tuttu kuumavesipullo sijoittettuna kudoksilleni, joita halusin lämmitellä. Toisen kätilön saapuessa minun ei tarvinnut enää kulkea olohuoneesta kylpyhuoneeseen, vaan olin päässyt joogamatolleni lattialle rentoutumaan kyljelleni hetkeksi, josta aika pian siirryin itselleni ominaisempaa asentoon, polviseisontaan nojaten soffallamme istuvaan mieheeni, selkä vakaasti päin olohuoneen oviaukkoa ja siellä suunnalla majailevia kätilöitä.

Synnytysaaltojen aikana käytin HypnoSynnytyksen hidasta hengitystä ja mielikuvaa vatsastani täyttymässä kuin kaunis ilmapallo, valitsin synnytyksen väreiksi lilan ja oranssin mielikuvissani ja käytännössä. Lila vahvistaa intuitiota ja oranssi lantionaluetta. Synnytys on ajatuksia, tunteita, hormooneja. Nyt minulla olisi hyvä luottava tunne lempeän syntymän toteutumisesta, olin siitä kiitollinen ja nautin. Tunnelma oli intiimi, privaatti, seesteinen, harras ja voimallinen.

Toisena visualisaationa käytin kuvaa avautuvasta kohdunsuusta ja juttelin mielessäni keholleni “avaudu, avaudu, avaudu”. Tunsin energian lantiossani horisontaalisesti, sen kuinka lantion luut liikkuvat, lantioni levenee ja aukeaa, ja sen kuinka kohdunsuu aukeaa. Keinuttelin lantiotani aaltojen välit, aaltojen aikana olin hiljaa paikallani ja keskityin siihen mitä kehossani tapahtuu ja mitä haluan tapahtuvan. Käytin joogan Om hyrinää, a-o-m synnytyslaulua. Siitä aiheutuva vibraatio rauhoitti mieltäni, ja se syventää hengitystä vauvan, lihasteni, rentoutumisemme parhaaksi. Kun kerroin miehelleni ja synnyttämättömälle kätilölleni, että ääntelystäni huolimatta kaikki kehoni tuntemukset ovat miellyttäviä, mieheni vastasi, ettei ääntely kuulosta ollenkaan kamalalle. Jatkoin synnytyslaulua koko synnytyksen ajan, ja yläkerrassa nukkuneet lapset eivät heränneet siihen, eivätkä muuhunkaan, synnytyksen aikana. Vauvamme kuunteli hyrinääni.

Mieheni teki koko syntymän ajan käsiini ja hartioihini kevytkosketushierontaa, jolla oli erittäin rauhoittava ja rentouttava vaikutus. Tuo hieronta oli myös meidän ankkuri rentoutukseen ja sen syventämiseen. Jossain vaiheessa tunsin kuinka energiansuunta vaihtui horisontaalisesta liikkeestä alaspäin virtaamiseen, ja muutin hengitystäni sen mukaiseksi. Alaspäin liikkuvan paineen tunne ja paino lantionluillani lisääntyi ja hengitin HypnoSynnytyksen J- hengitystä, alas, ulos, eteenpäin. Päätin käydä lenkin kylpyhuoneessa ja kävelyasentoon suoristautuminen lisäsi painetta niin, että hengitykseni teki nykäyksen, joka sai kätilön ilmestymään siihen oviaukkoon tarkistamaan tilannetta. Vielä ei kuitenkaan ollut aika, vaan palasin olohuoneeseen ja hengittelin vuorotellen ilmapallohengitystä ja J- hengitystä intuitioni mukaan.

Kaikki oli miellyttävää ja ihanaa, synnyttämistä, energioita, liikettä, rentoutumista, transsia. Synnytyksen aikana en tuntenut kipua, sillä jos oloni oli muuttumassa epämiellyttäväksi tein jotain seuraavista: siirsin huomioni eri kohtaan kehossani, siirsin ajatukseni huolestumisesta voimalauseisiin, keskityin hengittämiseen ja rentoutuksen syventämiseen, ilmaisin tarpeeni miehelleni tai muutin kehoni asentoani. Siirsin huomioni kehon intensiivisistä tapahtumista vauvaan seuratakseni hänen syntymämatkaansa asettamalla käteni vatsalleni, vauvan päälle. Vauva oli hyvin selkeästi käsissäni tunnettavissa, uudessa kohdassa ja asennossa kuin mihin raskausaikana olin tottunut, hänen matkallaan synnytyspolullaan. Puhelin äänettömästi vauvalle. Ääneen puhuimme synnytyksen aikana kukaan hyvin vähän. Mieheni sanoi suunnitelmamme mukaisesti hypnoosilevyiltä tuttuja ja itse keksimiään voimalauseita, hänkin oli hyvin keskittynyt ja rauhallinen. Kuten olivat kätilötkin. He olivat siirtyneet keittiöstä nyt pysyvästi olohuoneeseen, yhä näköpiirini ulkopuolelle. Näin silmäkulmastani kuinka kakkoskätilöllä oli valaistukseen ja joogamaton väriin sopiva oranssi pelipaita numerolla 10. Olin varma, että se on hänen onnen amulenttinsa synnytyksiin, mutta kuulemma se olikin vain sattumalta hänen päällään.

Hyräilin välillä lempimusiikkini tahdissa. Lapsivesikalvot aukesivat, lapsivettä oli paljon lattialla. Totesin itse vain “kappas”, ja syvennyin takaisin synnytystranssiini. Kätilöt siivosivat vedet pois ja muutaman synnytysaallon jälkeen kehossani tuli energian liikkumisen ja kohinan sijaan aivan hiljaista. Vauvakin oli hiljaa ja liikkumatta. Tämä oli mielestäni todella mielenkiintoinen ilmiö, josta mainitsin kakkoskätilölle, joka istui nojatuolissamme katselemassa sivummalla. “Tyyntä myrskyn edellä” vastasi hän- nämä olivat ainoat sanat, jotka hänen kanssaan keskustelin synnytyksen aikana. Järkeilin, että siirrynpä sitten minäkin tuohon lampaantaljalle lepäilemään tästä polviseisonnasta. Siirrettyäni käsiäni hieman sohvaa pitkin, lantion asento muuttui, vauva liukui refleksipisteen ohi ja aiheutti luonnollisen sykkimisrefleksin kehossani. Tämä ulos sykkimisen vaihe oli se, mitä olin eniten odottanut valmistautuessani tähän synnytykseen ja sain kokea sen nyt ensimmäistä kertaa näin selkeänä! Se oli upeaa! Aiemmistä synnytyksistä poiketen olin rauhallinen koko varsinaisen syntymisen (eli “ponnistamisen”) ajan, en pelästynyt, en pelännyt, en ponnistanut, en jännittänyt. Asetuin henkisesti sivuun seuraamaan luonnon voimaa, olo oli kuin vuoristoradalla- olen mukana vaunussa, joka ajaa radalla ylös ja alas mutta minä itse en tee muuta kuin istun kyydissä. Mieheni erittäin tärkeä tehtävä synnytyksen aikana oli tässä vaiheessa sanoa voimalauseita ja Jhengitys ohjetta “alas, ulos, eteenpäin”. Tuo upea refleksi sykki vauvan ulos kehostani juuri sopivalla vauhdilla ja voimalla, minä vain J-hengitin ja annoin tuon tapahtua.

Mieheni totesi “nyt jo?!”, kun kätilö totesi pään syntyneen. Minua nauratti. Ulostulo oli niin huomaamaton ja poikkeamaton vaihe muusta synnytyksestä, että mieheni, joka ei nähnyt mitä alapäässäni tapahtuu, oli sanonut intuition mukaan ohjeita vauvan ulostuloon ja nyt hän hämmästyi kun se oli jo tapahtunut. Vauva käänsi hartiansa juuri oikein ja liukui kokonaan ulos, olohuoneemme lattialle, luotetun kätilön pitelemään pyyhkeeseen. Sain itse poimia vauvan välittömästi pyyhkeeltä syliini. Hoin mielessäni kiitos, kiitos! Kiitin luontoa, vauvaani, itseäni, paikalla olijoita, kaikkia ihmisiäni, universumia, ja kaikkia kokemuksiani, jotka kohtasimme matkalla tähän synnytykseen. Vauvan kasvot olivat tutut mutrut, hän on hyvin samannäköinen kuin sisaruksensa juuri syntyneinä. Painaessani vauvan iholleni hämmästyin, kuinka kuuma hän onkaan- eromme hänen siirtyessään sisältäni ulkomaailmaan oli hyvin lyhyt ja nyt jälleen kohtasimme uudella tavalla, hänelle uudessa maailmassa. Ojensin vauvan pian miehelleni ja nousin lattialta soffalle pyyhkeiden ja peittojen alle vauva ihollani nauttimaan. Vauva nukahti heti.

Kätilöt pyysivat minua ponnistamaan istukkaa ulos, mutta se tuntui mahdottoman vaikealta tehtävältä sohvalla maaten, joten siirryin heidän mukanaan tuomalle synnytysjakkaralle vauva sylissäni. Istukka putosi entiseen leivontakulhooni 20 minuuttia vauvan syntymisen jälkeen lääkkeettä ja toimenpiteettä. Olin tyytyväinen. Istukan ulostulon jälkeen olin valmis napanuoran sulkemiseen ja leikkaamiseen. Mielestäni vauva ja kehoni hyötyvät siitä, että napanuora leikataan vasta sitten, kun istukka on irronnut kohdustani kokonaan. Imetin vauvaa, joka tiesi heti, kuinka imemishomma toimii. Mieheni kävi herättämässä esikoisen, joka innoissaan ja hämillään tuli tervehtimään pikkuveljeään. Käväisin suihkussa ja palasin olohuoneeseemme. Kakkoskätilö kysyi olemmeko valmiit antamaan vauvan hänelle katsottavaksi, vauva punnittiin ja mitattiin takan vieressä. Minä valvoin sohvalta toimea ja söin aiemmin illalla leipomaamme pitsaa ja join teetä. Hämmästyin kuullessani vauvan painon, 4,1 kg ja 54 cm. Samaa kokoluokkaa kuin isoveli syntyessään. En huomannut vauvan kokoa raskausaikana, synnytyksen aikana tai pidellessäni häntä sylissäni. Kakkoskätilö sanoi arvelleensa painoksi noin neljä kiloa, mutta viisaasti emme olleet aiheesta keskustelleet sanaakaan ennen synnytystä, ja en vauvan kokoa sen enempää ollut pohtinut. Juuri sopivan kokoista vauvaa olin odottanut.

Olin tässä synnytyksessä hyvin vapaa pelo(i)sta ja jännityksessä. Synnytys oli mutkaton, jouheva, soljuva tapahtuma, jonka kaikki osatekijät toimivat juuri niinkuin ne meidän uskomuksien mukaan parhaiten toimivat. Tämä synnytys vaati valmistautumisessa ja synnytyksen aikana yhteyttä ajatuksiin, tunteisiin ja reagoimista niihin, mutta se antoi myös hyvin paljon, sillä sain juuri sellaisen syntymän ja synnytyksen kuin olin suunnitellut ja toivonut! Vauva on erittäin rento, rauhallinen ja luottavainen. Näen yhteyden hänen käyttäytymisessään, raskaudessaan ja syntymässään. Saan tästä syntymästä edelleen hyvin paljon voimaa joka päivä, voimaa uskoa omiin kykyihini naisena ja vanhempana, voimaa uskoa rentouteen ja asioiden sujuvuuteen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kokemuksesi jakamisesta! Mikä rauha ja luottamus! =) Myönteisellä valmistautumisella on uskomaton voima. Itse aikoinaan hieman hymähtelin hypnosynnytys-jutuille..ennen kuin koin samanmoista seesteisyyttä omassa synnytyksessäni. Synnytys voi olla muutakin kuin sairaalan kirkuvat valot ja toimenpiteet. Synnytys voi olla uskomatonta kasvua.

Elina kirjoitti...

Vau! Upea, kaunis synnytys. Onnittelut.

Anonyymi kirjoitti...

Siis mitä?! Tää tekstihän on aivan kamala:D