lauantai 22. toukokuuta 2010

Emman syntymäkertomus

Emma on toinen lapseni. Ensimmäinen synnytys ei ollut helppo, ja sen takia harkitsin suunnitellun sektion pyytämistä vielä Emman alkuraskaudessa. Kärsin jälleen valtavasta raskauspahoinvoinnista, kunnes RV17 kohdalla päädyin soittamaan kotisynnytyskätilölle, joka tekee akupunktiota mm. raskauspahoinvoinninkin hoitamiseksi. Hänen ensimmäinen käyntinsä kesti varmaankin 1,5h- neulat ovat yleensä noin 20 min paikoillaan- koska puhuimme ensimmäisestä synnytyksestä ja tulevasta synnytyksestä ja peloistani ja toiveistani. Siitä alkoi taas nousta usko luonnonmukaiseen, aktiiviseen synnyttämiseen. Akupunktiota tehtiin muutamia kertoja raskauden aikana vaivoihin ja synnytystä valmistelemaan viimeisillä viikoilla, kävin hoidattamassa lantiotani ja itseäni muutenkin kokonaisuudessaan osteopaatilla, kävin raskausajan joogassa kerran viikossa noin 4 kuukauden ajan synnytykseen saakka, tein lantioon kohdistuvia joogaharjoituksia melkein päivittäin, voin erinomaisesti pahoinvoinnista päästyäni, kävin synnytysvalmennuksessa vain naisten ryhmässä 7 kertaa ja päätin synnyttää jälleen luonnollisesti. Voin sanoa, että valmistauduin hyvin huolellisesti henkisesti ja fyysisesti toisen lapsen syntymään ja synnytykseen. Halusin kokea raskauden värikkäämmin kuin esikoisen aikaan, jolloin en ollut niin keskittynyt hänen syntymänsä valmisteluun.

Syntymäpäivänä minulla oli kuumotteleva olo,kahvi närästi ja aurinko tuntui paistavan kuumasti. Ilmeisesti ne oli ennakointeja, sillä samaa kahvia ja samaa aurinkoa olin aijemminkin nauttinut ilman kuumottelutuntemuksia. Söin pizzaa illalla italialaisessa ja nukkumaan mentyäni jouduin nousemaan vielä kerran tuon kiusallisen närästyksen takia, joka oli minua iltapäivän ja illan poltellut. Suunnittelin meneväni syömään luonnonjugurttia vaimentaakseni närästyksen. Nousin sängystä mutten voinutkaan oikein suoristautua, kun närästi niin paljon. Sangen ärhäkkä närästys, ajattelin, ja suoristauduin, jolloin tuntui naksahdus ja sama prosedyyri kuin esikoisenkin synnytyksessä, eli lapsivesikalvon kunnollinen aukeaminen klo 23, tuntuvat ja säännölliset supistukset alkavat heti samaan syssyyn. En ole siis kummassakaan synnytyksessä kellottanut itse supistusten välejä, koska ne on olleet heti kunnollisa ja tuntuvia. Ihmettelin mukavia yösynnytysvaatteita mukaani vaatekaapista päälle puettavaksi ja lähdimme sitten heti sairaalaan, koska molemmilla kerroilla se on tuntunut hyvältä idealta. Noudatin siis ohejtta "lähde sairaalaan silloin kun se tuntuu hyvältä idealta". Jos supistuksia ei olisi tullut (sekin on mahdollista, ne alkavat joskus jopa vasta noin 2 vrk kuluessa lapsivesien aukeamisesta), olisin voinut jäädä kotiin.

Sairaalaan saavuimme varmaankin noin klo 24 mieheni ja jo raskausaikana parhaaksi ystäväkseni ottamani lämpövesipullon kanssa. Lämpöpullo tuo minulle helpotuksen lähes vaivaan kuin vaivaan, ja niin sairaalassakin olin se vatsalla nin kauan kuin siinä lämpöä riitti. Sairaalamme on pieni ja kodikas. Tulotarkastuksen teki lääkäri ja kohdunsuu oli jo aukeamassa kivasti, en muista senttejä. Kätilö oli hieman tylsistynyt ajatuksestani tulla heti sairaalaan kun lapsivesikalvot olivat auenneet, ja kehotti lähtemään kävelylle sydänkäyrien oton jälkeen koska supistuksia ei oikein ollut mittauksen aikana. Minä en aikonut "lähteä kävelemään yhtään minnekään keskellä yötä", räyhäsin sitä miehelleni kätilön lähdettyä. Toisekseen, kun olin tulossa seisoma-asentoon makuulta pukeakseni ne ehdotetut kävelyvaatteet (omat!) päälleni, en siihen päässyt, vaan pysyttelinkin mieluummin etukumarassa asennossa missä milloinkin. Aina jos yritin nousta pystysuoraan asentoon istuessanikin, laukaisi se supistuksen, joten odottelin niitä mieluummin etukumarassa kontillani ja nojaillen mihin milloinkin. Ensimmäisen käyränoton olin makuulla sängyllä, ja loppusynnytyksen sitten sängystä poissa. Minulla oli voimalause "niin kauan kun minä en tuolla sängyllä makaa, on kaikki hyvin". Tämä ei ole yleispätevä motto synnytykseen, rentoutuminen makuulla on ihan hyvä asia synnytyksessä JOS se on synnyttäjän oma valinta, mutta tuo oma päähän pinttymäni kumpusi edellisen synnytyksen vaikeasta loppuvaiheesta.

Olen hieman herkkävatsainen ja jännitys, supistukset sekä aijemmin päivällä turkinpippuripussillisen rouskuttelu laittoi minut oksentamaan. Ilmeisesti kätilö luuli minun alkavan ponnistaa siinä kovin yllättäen, kun hän ei oikein tiennyt mihin suuntaan liikkua ja mieheni haki kulhoa, hän tunsi tämän edelliseltä kerralta. Oksennusrefleksin laukeamiseen liittyvä ääntely ja liikehdintä saattaa näyttää samalta kuin ponnistusrefleksin laukeaminen, mutta nyt oli kyse vain yläpään tyhjentymisestä. Herkkä vatsani sai minut istumaan myös pytyllä isolla haisuhädällä useaan otteeseen. Pönttö oli korkealla, pitkähkönä ihmisenä jalkani heiluivat ilmassa, ja se oli inhottavaa supistuksen tullessa silllä olisin halunnut juurruttaa jalkani hyvin maahan. Ilmassa keikkuminen ei tuntunut hyvältä. Pöntöllä istumisen sanotaan tosin olevan sangen hyvä keino pitää innokaskin kätilö kauempana esim. sisätutkimuksia tekemästä. Hyvä suojakeino siis itsenäiseen synnytykseen. Olinhan sanonut ääneenkin synnytystoiveeni lääkärilleni ja kätilölleni, että toivon mahdollisimman omatoimista ja väliintulotonta synnytystä, jos ei ole mitään lääketieteellistä hätää. Miesraukka joutui samassa tilassa sitten aikaansa enemmän viettämään, henkilökunta jätti minut yksityisyyteen.

Suolen rauhoituttua kätilö alkoi täyttää ihanan suurta, punaista, houkuttelevaa synnytysammetta. Suunnitelmani oli "mennä veteen sitten kun hyvältä tuntuu ja jos lapsi syntyy sinne, niin saa minun puolesta syntyä". Eli kai sellainen puolittainen vesisynnytystoive, mutta ehdoton veden käytön suunnitelma avautumisvaiheen aikana oli minulla, kun se oli edelliselläkin kerralla tuntunut niin hyvältä. Kätilö pyysi lupaa tehdä sisätutkimuksen ennen veteen menoa. Kerroin hänelle, että kuulen, kuinka kohdunsuuni aukeaa kuin nariseva vanha sivuunvedettävä ladonovi ja kohdunsuuni on nyt 8 senttiä auki. Todella tunsin tuon narinan, näin harvoin avattava ovihan kuin kohdunsuu aukeaa hitaasti niin jotenkin se mielikuva siitä vanhasta ovesta tuli mieleeni. Se oli ihan kiva mielikuva! Kätilö totesi minun olevan tulossa juuri 8aan senttiin, joten minun arvioni oli joitakin millejä yläkanttiin. Tässä vaiheessa olin aivan euforinen siitä kuinka hyvin tunnen kehoni muutokset synnytyksen aikana ja kuinka upeaa on tuntea prosessin eteneminen näin selkeästi. Kätilö muuten tutki minut siinä lattialla, nojailin ammeen ulkoreunaan kyykylläni.

Jotenkin jäimme siihen sitten kotvaseksi, sanoin yhtäkkiä kätilölle että minua pelottaa ponnistus ja en tiedä miten se tehdään kun viimeksi se ei onnistunut oikein. Itse asiassa pelkoni, jota en ollut aijemmin tiennyt olevan olemassa, haihtui sangen paljon ihan vaan sillä että sanoin tuon ääneen. Jälkikäteen tiedän, että en rauhoittunut siitä kuitenkaan tarpeeksi, sillä muuten nin rauhallinen synnytys muuttui hieman paniikinomaiseksi ponnistusvaiheen lähestyessä. Olin siis matkalla ammeeseen, jossa odotti ihanat sadat litrat ihanaa sopivan lämpöistä vettä, mutta olinkin tilassa, jossa en halunnut sinne veteen mennä. Supistusten välissä huuhtelin kasvojani sillä määrällä vettä, ja lilluttelin käsivarsiani siellä. Tunsin itseni tuhlariksi, kun en halunnutkaan enää tuonne veteen, mutta kätilö sanoi sairaalan kestävän tuon vesilaskun- pääasia on, että minä teen siten, miten minusta tuntuu hyvältä. Olin vaihdellen sammakkoasenossa, kyykyssä, puolikyykyssä toinen polvi ylhäällä ja nojailin ammeen reunaan. Heiluttelin ja keinuttelin lantiotani rauhassa antaakseni vauvan kiertyä synnytyskanavassa alaspäin. Jalkojeni alla oli paksu jumppamatto ja kantapäiden alle tarjottiin pyyhettä, jotta jaksan olla noissa asennoissa. Joogaaminen juuri noissa asennoissa oli kuitenkin harjoittanut kehoni tuohon asentoon ja viihdyin siinä kovin hyvin. Supistuksien aikana ääntelin aa,oo,uu vokaalein ulsohengitystä pitkittääkseni. Ääni antaa voimaa, koostaa ja rauhoittaa. Olin ainut synnyttäjä, muut oli lähettety kotiin kävelemään aijemmin illalla (siksi kätilö oli sitä minullekin kai turhautuneena niin ehdottamassa) ja nautin kiireettömästä ja yksityisestä tunnelmasta synnytysosastolla. Kynttilät paloivat huoneessa, musiikkia ei ollut, kun en on ollut ottanut omia musiikkejani mukaan ja levyt siellä eivät alkusynnytyksen jälkeen sopineet vana halusin tuottaa omaa ääntä.

Vanhat ennakko-odotukset ja opitut oletukset pääsivät hieman valloilleen, kun tiesin kohdunsuuni olevan pitkälle auki, ja tunsin paniikkin hieman nousevan ja kivutkin siinä kohosivat. Nyt halusin, että minua tuetaan fyysisestikin ja pyysin mieheni istumaan eteeni tuolille hajareisin ja siirryin nojailemasta ammeen reunasta hänen jalkoihinsa. Kontakti lattiaan tuntui hyvältä ja kun olin itkenyt yhdellä supistuksella koko maailmaa, sain tsemppikohtauksen ja päätin tsempata miestänikin! Olin koko synnytyksen ajan kykenevä puhumaan selkeästi supistusten välillä, supistusten aikana ulvoin vokaalilauluani. Hauska sinällään, että halusin rohkaista myös miestä "tää synty yaivan pian. se tuntuu ihan siltä. ihanaaa, kohta me nähdään hänet". Toki se oli myös rohkaisevaa puhetta itselleni ääneen, hyödyimme siitä kaikki. Vauvan ulostulon olin kontillani, ilmeisesti sain lattiasta vakaamman tuen kuitenkin kuin miehen reisistä. Nyt tiedän, että jos olisin ollut henkisesti rauhallisempi ulostulovaiheen aikana, olisin malttanut odottaa rauhallisempana supistuksia ja sykkimisrefleksiä ja enemmän antaa vauvan liukua ulos. Nyt työnsin häntä liioitellun voimaakkaasti ulospäin ja repesin hieman jälleen välilihasta ja vauvakin tuli hieman turhan paineella varmaan. Mutta sanotaan myös, että mitä synnyttäjän päättää tehdä, on oikein vaistomaisesti. Vauvan pää syntyi ja olin kai niin helpottunut siitä, että seuraavaa supistusta ei sitten alkanutkaan kuulumaan ja minä rauhallisena odottelin, että vauva kerkeää tehdä tarvittavan hartiankääntämisen. Kätilö kysyi "eikä sua ponnistusta", minä "ei". "eikö yhtään supista" "ei". Hmm. mietin, ettei sitä tuohonkaan asentoon voi seuraavaksi 18 vuodeksi jättää, kuulin, kuinka taustalla pysytellyt lääkäri liikahti lähemmäksi minua (kääks!) ja kätilö silitti muutaman kerran vatsaani supistusta stimuloimaan, ja kappas, viimeinen tai viimeiset supistukset tulivat.

Vauva syntyi lattialle ja katselin tovin häntä siinä, kunnes minua kehotettiin ottamaan hänet syliin, ettei hänelle tule kylmä. Olin kai jälleen niin hämmästynyt synnytyksestä ja kehon ja mielen suorituksesta, että jäin sitä hassusti herkuttelemaan ja katselemaan tuotostani lattialla. Napanuora katkaistiin vasta tovin kuluttua ja istukan syntymistä varten minuun pistettin okitosiinia "koska se on sinulle helpompaa". Olin niin tyytyväinen vähäiseen interventioiden määrään ja koska minä olin jo saanut haluamani synnytyksestä (vauvani,) niin ajattelin synnytyshuumassani, että kätilökin tulee onnelliseksi jos saa jotain, ja annoin hänen pistää sen. Olin heti harmissani kyllä siitä, sillä otin halvan tarjouksen vastaan "se on sinulle helpompaa"; olinhan juuri synnyttänyt vauvan ilman apuja, joten jo aloittamallani imetyksellä istukka varmasti olisi syntynyt ihan ilman apuja myös. En pidä kemikaaleista, joten tämä jäi minua vaivaamaan, koska olin niin hyvävointinen ja kykenevä synnyttämään vielä yhden istukan. Noh, ensi kerralla sitten.

Olin nin onnellinen helposta synnytyksestä. Tämä oli sellainen! Edellinen ei ollut. Tunsin heti, että sekä tämä raskaus, että tämä synnytys paransi traumojani ja vahvisti minua naisena, äitinä ja persoonana. Olen kiitollinen luonnolle, että sain kokea erityisesti tyttäreni syntymän näin upeana, eheyttävänä, voimaannuttavana, aktiivisena, helppona synnytyksenä. Tiedostan, että valmistautumiseni ja tietoiset valintani edesauttoivat luonnon tai karman suunnitelmaa tämän lapsen helposta synnytyksestä.

Vauva oli pirteä, hänellä oli hieman nariseva hengitys ja kasvojen väri kovin lila. Selitys hänen tilaa seuranneelta henkilökunnalta oli, että vauva tuli niin nopeasti ja kovalla paineella ulos, että hänellä oli hieman lieviä sopeutumisvaikeuksia, jotka hän selätti niin hienosti, että lastenlääkärin tarkistuksen jälkeen lähdimme sairaalasta 12 tuntia hänen syntymänsä jälkeen. Vauvaa ei pesty sairaalassa, suurin osa tarkistuksta ja tarkkailusta tehtin minun rinnaltani tai meidän huoneesta. Synnytyksen kesto lapsivesikalvon aukeamisesta vauvan syntymään oli 4 h 15 min, joista intensiivisempää aikaa supistusten kanssa oli varmaankin jostain klo 02 alkaen klo 03:15 jolloin lapsi syntyi.

Vauva oli rauhallinen, pirteä, imi hyvin, nukkui hyvin, tyyntyi hyvin. Nautimme levollisesta ajasta vastasytyneemme kanssa, aikaa synnytyksestä ja raskaudesta palautumiseen jäi enemmän kuin levottoman, paljon itkeneen, vaikean synnytyksen kokeneen esikoisen kanssa. Odotan kolmatta lastani ja valmistaudun omanlaiseensa, hyvään, seesteiseen synnytykseen jos vain karma ja luonto ja muut voimat suovat. Myös vauvan ulostulovaiheeseen liittyviä kuultuja, opittuja uskomuksia työstän, jotta olen vapaa niistä ja pysyn rauhallisena myös ponnistusvaiheessa ja lapseni saa mahdollisimman lempeän alun. Olin pahoillani pitkään ensimmäisen lapseni syntymästä sekä itseni että hänen kannaltaan, mutta nyt olen oppinut, että kaikella on tarkoituksensa ja on ilmeisesti ollut sen lapsen tehtävä syntyä niin ja seuraajansa toisella tavalla.

Rakastan voimaannuttavia synnytystarinoita ja toivon, että saamme lukea niitä monia tästä blogista!

Ei kommentteja: