keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Alpin ihana kamala synnytys

Joulukuussa 2009 odotettiin innolla toisen lapsemme syntymää. Raskautta olimme yrittänyt jo pari vuotta ja kolme keskenmenoa tullut koettua, joten tämä raskaus oli suuri unelmien täyttymys joka oli täynnä myös pelkoa ja huolta. Raskausaika meni kuitenkin loistavasti.

Äitini oli jo pari viikkoa majaillut meillä hoitamassa esikoista ja tietenkin odottamassa synnytystä. Esikoisen syntyi rv 40+6 joten en odottanut että tämä toinenkaan paljoa aikaisemmin tulisi.

Joulu tuli siinä vietettyä ja olo oli jo todella tukala, maha painoi paljon ja nukkuminen oli tuskaa. Kun viikkoja oli 40+2 täynnä, heräsin aamulla ja kiroilin mielessäni kun mitään ei tapahdu, en olisi edes halunnut herätä aamulla kun niin paljon ärsytti. Herätin kuitenkin miehen (oli ainakin joku jolle saatoin kiukutella ja purkaa tuskallista oloani). Siinä valittaessani kurjaa oloani tulikin supistus!! Se teki kummallisen kipeää. Päätin nousta sängystä ylös ja sieltä ylös pääsin, tunsin että jotakin lirahti pöksyyn. Aika reippaasti painelin vessaan ja totesin että limatulppaa valuu hirveät määrät. Vessasta ryntäsin kertomaan miehelle mitä bongasin kun tulikin seuraava supistus.

Jonkin aikaa mietittiin että mitä tehdään, supistuksia tuli harvakseltaan 5-20 välein. Mies sanoi että lähdetään nyt edes näytille sairaalaan, meiltä kun sinne on jonkin verran matkaa. Matkalla supistuksia ei sitten paljoa tullutkaan, mutta halusin tarkistuttaa kuitenkin mitä se vetinen vuoto oli mitä koko ajan tuli.

Sairaalassa kätilö katsoi tilanteen, kohdunsuu oli vasta 1,5 cm auki ja testillä katsottiin ettei lapsivettä ainakaan valu. Lähdettiin kotia kohden ajamaan turvallisin mielin ja päätettiin pistää heti sauna lämpenemään ja syödä hyvin. Ajattelin ettei tämä ainakaan pariin päivään vielä synny mutta otin varmuudeksi homeopaattisia lääkkeitä.

Poikkesimme vielä kaupassa matkalla ja siellä sitten yhtäkkiä tuli niin kova supistus että jouduin roikkumaan miehen kaulassa kun meinasi jalat pettää alta. Tokaisin vain miehelle että kyllä tämä taitaa syntyä kuitenkin vähän ennemmin.

Kotona painelimme nopeasti saunaan ja siellä supistuksia tuli säännöllisen epäsäännöllisesti 5-15 min välein. Mies hieroi minua supistusten aikana ja se auttoi kovasti.

Saunan jälkeen ruoka ei oikein enää maistunut. Katselimme telkkaria rauhassa ja minä keinuttelin keinutuolissa supistusten aikana.

Sitten kuitenkin supistukset loppuivat iltaa kohden ja ajattelin että no saanpahan ainakin edes vähän nukkua yöllä. Esikoinen meni nukkumaan ja me katselimme vielä sängyssä telkkaria kun yhtäkkiä tuli niin kipeä supistu että teki mieli oikein karjua. Ääntelin kuitenkin rauhassa ja keskityin hengittämään rauhassa. Kontillani keinuttelin lantiota ja mies hieroi selkääni. Sen jälkeen supistukset tulivatkin 5-7 min välein ja sanoin että kyllä tämä nyt syntyy. Mies herätti äitini joka tuli auttamaan meitä lähdössä, en tahtonut saada vaatteita päälleni kun supistukset olivat niin kipeitä ja joka kerta tuntui että jalat pettää.

Äitini ja mieheni avustuksella kuitenkin pääsin autoon ja lähdettiin ajamaan. Matka oli aika kauhea kun mies ei voinut minua hieroa, yritin vain hengitellä rauhassa.

Sairaalassa ilmoittautuminen oli täyttä tuskaa. Kun kohdunsuun tilanne katsottiin tuli kova pettymys, se oli auki vain 2,5cm. No ei auttanut muu kuin ottaa jumppapallo käyttöön ja siinä sitten otin vastaan supistuksia heiluen ja pompotellen. Huono olo vaivasi ajoittain mutten kuitenkaan oksentanut. Toivo meinasi loppua siinä käytävällä monet kerrat mutta parin tunnin jälkeen kun tarkastettiin tilanne, kohdunsuu oli kuitenkin auennut 3,5 cm ja pääsimme saliin.

Onneksi pääsin sellaiseen saliin jossa oli amme ja kätilö alkoi sitä heti täyttämään. Ammeessa olo oli aivan taivaallista ja se olikin koko synnytyksen paras kivun lievitys. Harmi vain että sain olla siellä vain pari tuntia.

Sitten tuli uusi pettymys, kohdunsuu oli vain 4cm auki vaikka kaksi tuntia oli kulunut. Kätilö alkoi ehdottelemaan lääkkeellistä kivunlievitystä ja hetken sitä mietittyäni päätin ottaa kohdunkaula puudutteen. Sen laittaminen sattui kamalasti eikä siitä ollut mitään apua.



Hoitaja tuli siihen tulokseen että oli pakko laitta oksitosiinia avuksi kun omat supistukseni olivat niin tehottomia. Siinä vaiheessa omassa mielessä alkoi hiipiä pelko, ettei kaikki olekaan hyvin. Esikoisen synnytys aikoinaan kuitenkin edistyi tosi hyvin mutta nyt jokin asia tökki…

Vartin päästä tilanne katsottiin uudestaan ja yllätykseksi kohdunsuu olikin auki jo 8cm, huokaisin helpotuksesta että pian pääsisin ponnistamaan. Mutta toisin kävi, vauva ei halunnut laskeutua eikä kohdunsuu auteta sen enempää. Supistukset olivat kamalia ja mukaan tuli myös aivan kamala nivuskipu. Nivusessa poltti kokoajan ja se kipu meinasi räjäyttää pään. Yritin silti pysyä rauhallisena ja hengitellä. Onnistuinkin siinä ihmeen hyvin.

Lopulta kätilö sanoi että nyt kohdunsuun reunat olivat pehmeät ja alkoi painella niitä pois supistusten aikana ja lopulta paikat olivat auki täydet 10cm ja sain alkaa ponnistamaan.

Se oli ihana tunne! Ponnistaminen vei niin tehokkaasti kivun mennessään ja oli ihanaa vihdoin tehdä jotain konkreettista vauvan syntymän eteen.

Aika hyvin sain ponnistettua niin että vauva vihdoin laskeutui synnytyskanavaan, mutta kun pää oli tulossa ulos nivuskipu oli ihan hirveä, tuntui että nyt repeän varmasti täysin. En meinannut enää uskaltaa ponnistaa. Mutta miehen ja kätilöiden tsemppauksella sain jostain sen mielettömän rohkeuden ponnistaa oikein lujaa, karjuin varmaan kuin leijona. Sitten kipu helpottui yhtäkkiä ja tajusin että sain ponnistettua vauvan pään ulos! Mieletön tunne! Itkin ja nauroin samaan aikaan. Mutta sitten jouduin odottamaan hetken että kätilöt saivat vauvalta napanuoran kaulan ja harteiden ympäriltä että vauva saataisiin ulos. Loppu tulikin helposti.

Poika olikin oikein reipas ja ISO! J 4110g, 53,5cm ja pipo 37cm. Heti myöskin selvisi miksi synnytys ei meinannut edistyä, pojalla oli nyrkki poskella ja tietenkin aika iso pää, ei siis päässyt kunnolla laskeutumaan. Nivuskipu johtui ilmeisesti myös siitä.

Ihana yllätys oli se etten revennyt lainkaan ja välilihaakaan ei tarvinnut myöskään leikata, kätilö sanoi että tilaa olisi ollut vielä isommallekin :D

Kaikista pienistä ongelmista huolimatta, synnytys oli oikein ihana eikä siitä jäänyt mitään traumoja. Myöskin että selvisin ilman epiduraalia, kertaakaan ei tullut edes mieleen sitä pyytää. Päinvastoin, tuntui hyvältä että koko ajan tunsi mitä tapahtuu vaikka sattuikin. Ensin olin hieman pettynyt että asiat eivät menneet ihan nappiin mutta se meni nopeasti ohi koska oma vointini oli synnytyksen jälkeen niin energinen ja hyvä. Oli ihanaa päästä aloittamaan arki tämän niin suuresti odotetun Alpin kanssa.