keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Tuulin synnytys

Tätä synnytyskertomusta kirjoittaessa synnytyksestä on jo sen verran aikaa (vähän päälle 2kk), että monet asiat ovat unohtuneet. Onneksi apuna on synnytysvihko, johon kirjoitimme muistiinpanoja synnytyksen aikana. Kursivoidut tekstit on suoraan synnytysvihkosta kopioituja pätkiä. Minun kirjoittamat on punaisella ja mieheni kirjoittamat sinisellä.

Saatan käyttää supistus sanan tilalla välillä synnytysaalto-sanaa.

”Torstai 26.8.2010 klo 23.58

Koko viikon on supistellut vaihtelevasti. Eilen ja tänään vähän kipeämmin. Oltiin illalla taloyhtiön 50v juhlissa ja sielläkin supisteli jo jonkun verran. Kotiin tultua ja tyttöjen mentyä nukkumaan alkoi supistuksia tulla n. 15min välein. Torkuin sohvalla väsymystä pois Mikon kotiutumiseen asti. Mikko oli siis iltavuorossa klo 22 asti.

Alaselkää on särkenyt eilisestä lähtien ja vessareissulla oli vaal.pun. ”valkovuotoa” & toisella kerta joku limajuttu. Eiköhän tässä olla ihan tositoimissa?! Harmi vaan, että kumpikaan doulista ei pääse synnytykseen mukaan. :S”

Olin todella väsynyt koko ajan. Synnytysaaltojen väleissä pötköttelin sohvalla ja nukahtelin. Tiesin ennestään, että kannattaa levätä vielä jos vaan pystyy. Supistusten aikana hengittelin leuka rentona, hieroin itse alaselkää ja olin etunojassa. Synnytysaaltoja tuli sen verran harvakseltaan, että pärjäsin itsekseni. Doulan uupuminen harmitti vähän alkuun, mutta toisaalta oli luottavainen olo minun ja miehen tiimiin ja sen pärjäämiseen ilman doulaakin.

”Kello on nyt 00.03. N.30min suihkun jälkeen koitan mennä vielä sänkyyn lepäämään. (Mikko tekee eväitä.)”

En tiedä mikä supistushöyryinen virhe tuohon kellon aikaan on tullut, koska se ei voi pitää paikkaansa. :) Olo oli muuttunut vähän tukalammaksi ja kävin hakemassa siihen helpotusta suihkusta. Istuin suihkussa jakkaralla, rentouduin kuumassa vedessä ja synnytysaaltojen tullen lauloin ”aaaa”:ta ja ”au”:ta. Samalla mietin hypnoosivalmennuksessa käytettyä mielikuvaa ylämäkeen hiihtämisestä synnytysaallon aikana. Vahvistin mielikuvaa liikuttamalla lantiota ja jalkoja vähän samaan tapaan kuin ylämäkeen hiihtäen luistelemalla tekisi. Nämä tuntui auttavan hyvin ja rentoutuminen oli helpompaa kuin ”kuivalla maalla”.

”Klo 03.10 olin sängyssä torkkumassa. Siirryin sohvalle jonkun aikaa sitten, kun alkoi olla sen verran kipeetä. Väsyttää edelleen. Toivon, että saisin torkuttua niin, että jaksaisin nousta pystyyn ja liikkeelle. Suihkuun ajattelin ehkä mennä, kun se ainakin auttaa. Supistuksia tulee edelleen pääasiassa n. 10min välein.

Klo 04.39 Mikko soitti A:lle (lapsenvahti). Minä soitin Vammalaan. Laitoin tenssin automatkaa varten. Au:ta.”

Synnytysaallot oli kipeitä ja miestäkin jo kaipasin avuksi selkää hieromaan. Lauloin ”au”:ta, koska se tuntui auttavan parhaiten supistuksiin, kun ne tuntui alamahalla eniten. Vammalaan soittaessa supistuksia tuli edelleen vaihtelevasti. Välillä oli 4-5min väliä, seuraavaksi saattoi olla 7 tai melkein 10min. Halusin varmistaa Vammalaan ehtimisen, joten päätettiin lähteä matkaan. Tenssin laitoin automatkalle varmuuden vuoksi, kun alkoi hitusen epäilyttää oma pärjääminen 30-45min automatkan ajan.

”Klo 04.49 Autolla kurvattiin parkkikselta matkaan.

Klo 05.35 Vammalan sairaalassa. Terhi pääsi heti tutkimuksiin. Auki 3cm.

Klo 05:38 Saatiin huone nro 2. =)”

Tens-laite oli päällä koko automatkan. Supistuksia tuli n. 7min välein, ne oli aika teräviä välillä. Pärjäsin silti ihan hyvin ja automatkan aikana oli jopa vähän virkeämpi olokin. Tuntui hyvältä ajella taas Vammalaa kohti vauvaa hakemaan. Perille päästyä olo oli helpottunut. Eipähän syntynyt vauva mihinkään tienvarteen. :)

Vammalassa vastaanotto oli ystävällinen. Mietin välillä, että luuleeko kätilö etten tykkää hänestä tms., koska vastailin todella lyhyesti ja ehkä tylyn kuuloisesti. Siinä kohtaa en kuitenkaan jaksanut alkaa selittelemään mitään. Olin niin omassa maailmassani ja väsynyt… edelleen.

”Klo 05.43 Terhi käyrällä.


Klo 06.15 Pois käyrältä. Lupa mennä ammeeseen. Kohta tulee vaatteet niin päästään sinne ammeelle.”

Sain olla käyrällä seisaaltaan, koska etunojassa keinuttelu oli yksi tärkeimmistä kivun helpottajista. Käyrä ei ollut ihan viimesen päälle, mutta kelpasi kätilölle vauvan hyvän voinnin takeeksi. Sairaala ympäristö ei tuntunut niin hyvälle kuin viimeksi. Halusinkin radion päälle tuomaan kotoisampaa oloa. Ammeeseen pääsyä odotellessa halailtiin ja suukoteltiin Mikon kanssa. Oli hieno yhdessä tekemisen meininki.

”Klo 6.25 Ammeeseen.”

Amme oli ihana, iso ja syvä, Amor amme. Menin sinne ja suihkuttelin suihkulla samalla kun odotin, että se täyttyy. Tens laite oli pitänyt ottaa pois, joten suihkuttelin selkää kuumalla vedellä synnytysaaltojen aikana. Minua väsytti edelleen ihan hirmuisesti, mutta olo oli silti ihan rauhallinen ja positiivisessa mielessä odottava.


Täytettiin amme aika kuumalla vedellä, joten siellä tuli vähän hiki. Siihen auttoi ihanasti kylmä suihku samalla kun köllötteli siellä kuumassa vedessä. Se viilensi ja rentoutti ihanasti.

”Klo 7.25 Terhi edelleen ammeessa. Äänestä päätellen kovia supistuksia. Lekuri sano notta ei saa ponnistaa veteen.”

Ammeessa olo oli rauhallista vedessä torkkumista ja supistusten aikana synnytyslaulua kera selänhieromisen. Mikolla oli taas kädet ihan kipeinä kun joutui niin kovasti hieromaan. Kipu tuntui eniten alaselässä, mutta tällä kertaa vähän ylempänä kuin Annin synnytyksessä. Roikuin välillä ammeen päällä olevassa tangossa, en tiedä auttoiko se. Ääntä jouduin käyttämään myös ihan eri tavalla kuin Annin ja Heidin synnytyksissä. Synnytyskipu oli luonteeltaan jotenkin todella paljon terävämpää kuin koskaan ennen ja se pisti myös synnytyslaulussa käyttämään lujempaa ääntä.

Mikko huolehti juomisista ja tarjosi myös syötävää. Kätilö kävi välillä kyselemässä meininkiä. Sydänääniäkin kätilö kuunteli kerran, hetken aikaa doplerilla. Onneksi ei tarvinnut tulla ammeesta pois.

”Klo 08.00 Ei mitään raportoitavaa.”

Supistukset olivat välillä todella kipeitä. Kiroilinkin jopa, mitä en ole aiemmissa synnytyksissä tehnyt ollenkaan. Muutama synnytysaalto oli niin ilkeä, että melkein itkua väänsin. Koko ammeessa olo ajan yritin tsempata ja muistuttaa itseäni antautumisesta ja siitä että antaisi vauvan laskeutua. Jossain vaiheessa tajusin, että vaikka toisaalta yritin rentoutua ja auttaa vauvaa niin toisaalta pistin hanttiin. Erityisesti siinä kohtaa ymmärsin hyvin sen mistä oltiin usein synnytysteemailloissa puhuttu, että synnyttäminen on korvien välissä tapahtuvaa puuhaa. :) Piti siis oikeasti rentoutua ja haluta antaa vauvan laskeutua mikä minun kohdalla siinä vaiheessa tarkoitti sitä, että piti antaa sattua enemmän.

Välillä kävi mielessä, että noinkohan pärjään ilman mitään kipulääkettä. En kuitenkaan miettinyt asiaa enempää vaan menin hetki ja synnytysaalto kerrallaan.

”Klo 08.10 Kakattaa? tuleeko kohta

Klo 08.15 Kätilö tutki. 7cm auki ja tosi alhaalla.

Klo 08.52 Odottelua. Terhiä nukuttaa… Mikkoa kans. =)”

Tylsää! Molemmat torkuttiin. Minä nukahtelin ammeessa supistusten väleissä ja välillä jopa niin että naama tipahteli veteen. Mikko piti välillä minua hiuksistakin kiinni, kun luuli, että hukun sinne. :) Mietin, että kannattaisi varmaan nousta ammeesta ylös kävelemään ja vessaan, mutta olin niin väsynyt edelleen, että päätin olla vedessä kun siellä oli niin hyvä olla.

Mikko piti jossain vaiheessa selän hieromisesta pienen torkkumis-tauon. Ensin ajattelin, että en pärjää ilman, mutta kun huomasin pärjääväni, sain siitä paljon lisää voimaa ja energiaa. Tuli sellainen olo, että selviän hienosti ja pystyn tähän!

”Klo 09.20 Pois ammeesta.”

Kohdunsuu 7-8cm auki. Toisella puolella vähän kohdunsuun reunaa tiellä.

”Klo 09.23 Käyrää vähän.

Klo 09.32 Kakattaa ja poksuu”

Kätilö ehdotti nousemista kuivalle maalle. Olisin mielellään jäänyt vielä veteen, mutta toisaalta ajatus liikkeelle lähtemisestä oli minustakin ihan hyvä. Kävin pissalla ja laitettiin tens takaisin, kun en uskaltanut olla ilman sitä. Siirryttiin ammehuoneen puolelta synnytyssaliin. Istuin kätilön tuoman jumppapallon + lämpimän geelipussin päällä käyrällä ja nojasin synnytystuoliin. Supistukset tuntui kovemmilta kuin vedessä. Onneksi tenssistä ja äänenkäytöstä oli apua. Yhdellä supistuksella tuntui poksahdus, lapsivedet meni ja tuli hirmuinen paineen tunne.

”Klo 09.37 8cm auki”

Siirryin synnytystuoliin ja kätilö ehdotti, että hän yrittäisi siirtää kohdunsuun reunaa pois tieltä. Kätilö sanoi, että lopettaa heti kun haluan. Reuna oli todella sitkeä, siirtyi lopulta pois, mutta tuli takaisin. Kätilö oli sitä mieltä, että jos sitä ei saa edestä pois niin synnytys voi kestää vielä ainakin pari tuntia pidempään. Suostuin uuteen yritykseen ja kätilö sai reunan siirrettyä. Näin jälkeenpäin asia vähän mietityttää ja ajattelinkin ottaa sen kätilöystävieni kanssa puheeksi.

Samaan aikaan kun reunaa yritettiin siirtää, minulle tuli välillä kuuma ja välillä kylmä. Sama juttu mikä oli Anninkin synnytyksessä siirtymävaiheessa. Tiesin, että ollaan loppusuoralla. Kätilö kysyi vielä jotain tarkentavia kysymyksiä toiveisiini liittyen samalla kun laitteli jakkaraa ja suojasi lattiaa ponnistamisvaihetta varten. Mikko antoi minulle homeopaattiset rakeet suuhun ennen kuin siirryin jakkaralle. Ponnistamisen tarve oli jo voimakas ja Tuuli meinasi syntyä niin vauhdilla, että kätilö pyysi jarruttamaan. Hoki vain, että ”ei saa ponnistaa” ja minä siihen, että ”en mä ponnista, se vaan tulee sieltä!”. Tuuli syntyi oikeastaan yhdellä ponnistuksella.

Se oli ihmeellistä. Ponnistin itse vähän alkua ja kohtulihas hoiti loput. Oli jännää kun kroppa toimi ihan itse ilman, että siihen pystyi juuri vaikuttamaan. Poltto oli välillä kova, mutta ei silti tuntunut kamalalta. Tunsin itse missä vauva menee ja kun kätilö kysyi haluanko katsoa vauvan syntymistä peilillä (oli ollut toivelistalla), en kokenutkaan sen olevan tarpeellista tai merkityksellistä. Se oli erilaista kuin Annia synnyttäessä vedessä. Siellä vauvaa ja sen liikkumista ei tuntenut ollenkaan samalla tavalla.

”Klo 10.17 Unna synty.”

Ponnistusvaihe oli varmasti muiden silmissä kipeä, kamala ja ikävä, mutta itse en kokenut sitä niin. Oli kiva kun pitkän odotuksen jälkeen sai vihdoin tehdä jotain konkreettista, jotta vauva syntyy. Välillä oli haastavaa rentoutua supistusten välissä, mutta onneksi kätilö muistutti asiasta ja Mikko auttoi mm. päätä silittämällä. Minulle oli tärkeää ja voimauttavaa se, että Mikko piti minusta huolta ja välitti rakkautta myös siinä ponnistusvaiheen aikana. Pelkkä katsekin antoi voimaa ja loi lisää yhdessä tekemisen tunnetta.

Synnytyksen jälkeen minulla oli sellainen olo, että synnytyksessä oli rauhallinen ja lempeä tunnelma. Edelleen ajattelen niin, vaikka toisaalta mietin, että kuinka paljon lempeämpi se olisi ollut jos ympäristö olisi ollut kodinomaisempi tai oltaisiin oltu jopa kotona. Jos pitäisi sanoa, että mitä jälkeenpäin ajateltuna olisin tehnyt toisin, niin olisin varmistanut vielä paremmin doulan pääsyn synnytykseen ja suuresta väsymyksestä huolimatta koittanut aiemmin nousta altaasta pystyyn. Pissalla käymisestä olisi pitänyt huolehtia myös paremmin kun olin niin pitkään siellä ammeessa.

Synnytys kesti n. 13,5 tuntia, ja vaikka se oli pitkä ja paljon kivuliaampi kuin Annin synnytys, niin silti siitä jäi hyvä muisto ja onnistunut olo. Pärjäsin hienosti ja tykkäsin siitä, että ei tarvinnut turvautua kipulääkkeisiin tai puudutteisiin. Erityisesti mieleen jäi tästä synnytyksestä minun ja Mikon yhteistyö ja meidän lempeä tunnelma.

5 kommenttia:

Tuittu kirjoitti...

Ihana kertomus hienosta synnytyskokemuksesta. Kiitos Terhi!

Anneli kirjoitti...

Ihana synnytyskertomus! Kun odotin meidän nuorimmaista, joku viisas sanoi, että kolmas synnytys on hankalampi kuin toinen. Itselläni se piti paikkansa, vaikka nopea & luomu synnytys olikin, mutta paljon kivuliaampi kuin kakkosen (luomu) syntymä.

Tuo jakkarakuva on tosi liikuttava, minua harmittaa ettei meillä ole sellaista yhdenkään lapsen syntymästä.

Minna kirjoitti...

Kiitos kertomuksesta, kauniisti kerrottu ja kuvitettu.

Pari kysymstä, jos haluat/jaksat vastata:) (minua mietityttää edelleen vesisynnytys, vaikka ei ole edes suunnitelmissa raskautua....)
Olisitko toivonu, että olisit ollu loppuun asti ammeessa? Oliko siihen joku syy, ettei lääkäri halunnut ammeessa ponnistusta? Niin ja kumpi oli sinun mielestä mukavampi, ponnistaminen ammeessa vai jakkaralla?

Onnea lempeästä syntymästä!

Terhi kirjoitti...

Minna: Oli minulla jotenkin sellanen olo siellä altaassa, että en välttämättä halua olla loppuun asti. Varsinkin kun olin ollut siellä jo niin pitkään, niin lääkärin kielto ei harmittanut. Oli sellainen olo, että tällä kertaa jotain muuta. Ehkä sekin vaikutti, kun tiesin, että minun on kuitenkin jossain vaiheessa noustava sieltä jos ei muuta niin ainakin pissalle.

En osaa sanoa kumpi oli mukavampi. Annin synnytyksessä vesi ja amme tuntui silloin parhaalta ja nyt tällä kertaa jakkara ja painovoima.

Ai niin.. Kätilö tuli jälkikäteen sanomaan, että huomasi vasta jälkeen päin että olin synnyttänyt Annin veteen. En tiedä olisinko saanut tällä kertaa luvan siihen, jos olisivat tieneet siitä silloin synnyttäessä?!?

Jos synnytän vielä joskus niin haluaisin pitää kaikki vaihtoehdot avoimina loppuun asti ja mennä sit sen mukaan. Sitä kun ei todellakaan tiedä mitä mieltä tai mikä fiilis sitten lopulta on siinä kohtaa kun vauva on syntymässä.

Jakkarasta vielä sen verran, että se jakkara mikä Vammalassa oli, oli minulle todella hyvä ja sopiva. Siinä oli helppo ponnistaa. Tai oikeastaan antaa kohdulle vähän vinkkiä (ponnistamalla itse vähän alkua) ja sen jälkeen antaa kropan tehdä loput. :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, miten voimakas kertomus. Ja voimaannuttava :)

Luin kertomusta välillä hengitystäni pidättäen, ja jännästi hyvin pinnallisesti hengittäen (huomasin sen vasta kertomuksen luppuun päästyäni). Ikään kuin olisin tuntenut itsessäni ne synnytyksesi loppuvaiheen voimakkaat tuntemukset. Asiaan saattaa kieltämättä vaikuttaa se, että omasta synnytyksestä on vielä niin vähän aikaa (3 viikkoa), että keho vielä oikein hyvin muistaa tuon kokemansa ihmeellisen tapahtuman. Tuota vaikutusta lisää selvästi myös laittamasi paljonpuhuvat kuvat synnytyksestä, jolloin on vielä helpompi samaistua kokemiisi hetkiin.

Ihana, kaunis, hyvä syntymä!

- mamma_74