Illasta lähdimme kauppaan yhdessä mieheni kanssa. Teimme
ostokset oikein pitkän kaavan kautta Prismassa ja olimme illalla puoli
kahdeksalta kotona. Kotiin tullessamme heittäydyin sohvalle lepäämään siksi
aikaa, kun sauna lämpiäisi. Kello tuli kahdeksan ja kuului tosi selkeä
poksahdus alavatsasta. Mieskin kysyi mikä ihmeen ääni se oli. Lähdin samantien
vessaan ja lapsivedethän siinä alkoi sitten holahdella. Ja sitä tuli useaan
otteeseen oikein kunnolla. Klo 20.20 soitin synnytysvastaanottoon päivystävälle
kätilölle vesien menosta. Hän kehoitti olemaan rauhassa kotona ja jos ei
alkaisi supistelemaan, niin tulisi sairaalaan mennä vasta aamulla kuuden
maissa. Luulin, että ensisynnyttäjänä kaikki tapahtuisi tuskallisen hitaasti ja
niin lähdimme mieheni kanssa saunomaan vielä kerran aivan kaksistaan. Samalla
suunnittelin mielessäni mitä vielä söisin saunan jälkeen, jotta jaksaisin, jos
synnytys alkaisikin etenemään.
Istuin saunassa alalauteilla n.10 min, jonka aikana
lapsivettä tuli edelleen. Puhuimme siitä, kuinka meidän pieni olisi ihan kohta
täällä ja siitä kuinka hieman pelottaakaan tuleva synnytys. Olin siitä
huolimatta todella rauhallinen ja ennen kaikkea rentoutunut. Lähdin saunasta,
kun alkoi tuntua kipua alavatsalla, minkä ajattelin olevan jo supistus. Pyysin
miestäni hakemaan Panadolia kipuun, kuten kätilö oli ohjeistanut, mikäli
supistukset alkaisivat ja olisivat kipeitä. Sen jälkeen menin suihkuun pesulle,
mutta saman tien alkoi toinen ja heti kolmaskin supistus ja ne voimistuivat
todella nopeaa. Ne alkoivat tulla niin
kipeinä ja tiheään, etten enää edes hiuksiani pysynyt pesemään. Yritin
suihkutella alavatsaa, jotta kipu hellittäisi, mutta se ei tuntunut auttavan
lainkaan. Yritin hengittää koko ajan mahdollisimman syvään ja odottelin ja
odottelin taukoa supistuksiin, jotta ehtisin hengähtämään ja pukeutumaan.
Taukoa ei vain tuntunut tulevan. Ääneen vaikersin miehelleni, mikseivät
supistukset hellitä ja miten ihmeessä en kestä synnytyskipua laisinkaan vaikka
vasta aivan alussa oltiin. Tai niin luulin.
Tämän jälkeen olinkin jo kontallani pesuhuoneemme lattialla,
jossa nojailin siellä olleseen penkkiin ja yritin vain keskittyä hengittämään.
Kipu alkoi olla jo todella sietämätöntä ja pyysin häntä soittamaan uudelleen
päivystävälle kätilölle ja sanomaan, että me tulisimme nyt. Tässä vaiheessa klo
oli 21.10. Olin niin kipeä, että mieheni joutui kuivaamaan ja pukemaan minut,
jotta pääsimme matkaan. Onneksi olin pakannut sairaalakassin valmiiksi
edellisellä viikolla. Muutoin olisi jäänyt kassi ottamatta mukaan. Tässä
vaiheessa keskityin edelleen vain hengittämään, pidin silmäni koko ajan ja
pysyin ihmeen rauhallisena tilanteeseen nähden.
Noin 20minuutin matka sairaalaan tuntui ikuisuudelta. Makasin
automme takapenkillä vasemmalla kyljelläni ja tuntui etten selviä siitä.
Pääsimme lopulta synnytysvastaanotolle, jonka eteiseen juuri ja juuri pääsin
kivuiltani kävelemään. Kätilö tuli meitä vastaan mukanaan pyörätuoli, jolla hän
vei minut tutkimushuoneeseen ja kirjasi sisään klo 22.10. Mieheni joutui
auttamaan minulta kengät ja housut pois, jotta kätilö pystyi tutkimaan.
”Sinähän olet jo 9cm auki!” kätilö huudahti sisätutkimuksen tehdessään. Siinä
nopsaa sitten muutkin vaatteet pois. Sairaalakaavun sain puettua päälleni ja
sitten sängylle pötkölleen, vähän pyyhettä jalkojen suojaksi ja kiireellä
saliin. Tässä vaiheessa ajattelin ettei voi olla totta, että luomunako minun
täytyy synnyttää. Edelleen keskityin vain hengittämään ja pitämään silmäni
kiinni.
Saliin päästiin ja vastassa oli vanhempi naiskätilö. Hän
tilasi tilanteeni kuultuaan paikalle heti lääkärin. Ehdinkin juuri ja juuri
saamaan pudendaalipuudutteen ponnistukseen. Tämän jälkeen tuli pieni tauko
supistuksiin ja ehdin hieman selvitä ajattelemaan koko tilannetta. Hetken
päästä alkoikin sitten ponnistuttamaan ja aivan uudenlaiset supistuksen
alkoivat. Tunsin ponnistamisen tarpeen todella hyvin ja kipu oli tässä
vaiheessa ihan siedettävää. Ponnistusvaihe menikin sitten pidemmän kaavan
mukaan, 1h 40minuuttia. Vaikka ponnistusvaihe oli pitkä, olin ihmeellisen
rauhallinen ja keskittynyt koko sen ajan. Jotenkin vain tiesin, mitä tehdä ja
kokenut kätilö oli mieletön apu ja tsemppari koko ajan.
Klo 00.13 pieni tyttömme syntyi eli neljä tuntia ja 13
minuuttia vesien menon jälkeen. Hän parkaisi ensimmäisen parkaisunsa heti, kun
pää oli pihalla. Hän oli todella hyvinvoiva ja sai täydet pisteet. Itse
selvisin pienellä luonnollisella repeämällä eli välilihaa ei tarvinnut leikata.
Tunne, kun sain lopulta oman pienen syliin oli sanoin kuvaamaton. Lisäksi olo
oli hyvin hämmentynyt, koska kaikki tapahtui nopeaa ja helposti.
Oma kokemukseni synnytyksestäni näin jälkeenpäin ei
luultavasti voisi olla parempi. Se, etten ollut saanut kovia kipulääkkeitä,
piti ajatukseni keskittyneenä ja kirkkaana. Lisäksi se mahdollisti liikkumisen
ja sängystä nousemisen ponnistus vaiheen aikana, sillä en ollut tipassa tai
muussakaan laitteessa kiinni. Tosin, en todellakaan ollut varautunut saati
toivonut lääkkeetöntä synnytystä. Ja ettei lähipiirissäni olleet synnytykset
viime aikoina menneet kovinkaan hyvin, lähdin siitä huolimatta koetukseen
luottavaisin mielin. Omaan kehoon, mieleen ja sairaalan henkilökuntaan
luottaen. Ja asiat menivät omalla painollaan, suhteellisen helposti ja itseni
voittaen.
Ensisynnyttäjänä jännitin kaikkea kovasti ja olen ollut niin onnekas ja helpottunut, kun kaikki meni todella hyvin ja sen haluaisin kertoa myös monelle muulle jännittäjälle.
Ensisynnyttäjänä jännitin kaikkea kovasti ja olen ollut niin onnekas ja helpottunut, kun kaikki meni todella hyvin ja sen haluaisin kertoa myös monelle muulle jännittäjälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti