Iiriksen vauvan syntymä

Minulla oli todettu raskausdiabetes rv 28 ja pian sain siihen jo lääkityksenkin (tablettimuotoisen). Vaikka lapsi kasvoi mahassa alakäyrillä ja sokeriarvoni pysyivät oikein hyvinä, niin Tyksissä lääkärit halusivat käynnistää synnytyksen laskettuna päivänä. Pelkäsin käynnistystä ja minulla oli aika surullinen olo, kun olin niin toivonut luonnollista synnytystä (esikoisen synnytys pitkittyi ja sain tippaa, epiduraalin jne.)

Aamulla menimme mieheni kanssa sovittuun tapaamiseen, missä lääkäri teki sisätutkimuksen ja totesi ettei kalvoja vielä voi puhkaista. Kohdunsuu 2,5 cm auki mutta jotain siinä oli vielä muuten kesken. Jouduin "hautomoon" eli odotusosastolle, jossa minulle annettiin klo 10 ja klo 14 cytotec tabletit suun kautta syötäväksi. Pieniä supistuksia oli siinä päivän aikana, mutta nekin menivät ohitse.

Hieman ennen kuutta lapsivedet kuitenkin tulivat sänkyyn ja kutsuin hoitajan sitten paikalle. Siinä ihmettelimme hetken, mutta hyvä näin. Lähdin käyrälle ja sisätutkimukseen (lääkäri tuli tekemään sen, koska veden mukana oli tullut hieman vihreitä hyytymiä), mutta edelleen oli paikat samalla tolalla kuin aamulla - ei muutosta.

Kuudesta seitsemään vierailuajalla esikoinen ja äitini tulivat kylään, pikkuhiljaa minua alkoikin jo supistamaan. Sain vielä pidettyä seuraa vierailijoille ja syötyä, mutta heidän lähtiessään seitsemän jälkeen alkoi supistukset jo olla voimakkaita. Olin kontallani sängyllä ja puuskuttelin, hengittelin jokaisen supistuksen läpi. Mieheni oli lähtenyt viemään vierailijoita vielä kotiin, joten odottelin tietenkin häntäkin.

Tunnin verran puuskuteltuani mies tuli kahdeksan maissa ja menin sitten kätilölle kertomaan että nyt kyllä oikeasti supistaa ja kovaa. Väli oli n. 2-4 minuuttia vaihtelevasti. Kätilö teki taas sisätukimuksen hieman kahdeksan jälkeen, paikat ei vieläkään olleet auenneet yhtään ja sitten hän kehotti minut kuumaan suihkuun.

Rakas mies tuli mukanani suihkutilaan ja siellä sitten tunnin verran suihkuttelin ja juttelin miehen kanssa. Loppuvaiheessa kivut oli jo niin kovia, että taju meinas mennä ja oksetti. Hädintuskin vielä pääsin suihkusta pois, mies puki mulle sukat ja taas kätilön juttusille yhdeksän aikaan. Mutta sittenpä alkoikin tapahtua.

Käyrällä en pystynyt olemaan, kivut ja pikkuhiljaa myös ponnistuksen tarve olivat niin kovat, ja kätilö heti katsottuaan alapäätä totesi että 6 cm auki ja samantien lähdettiin saliin.
Olimme molemmat hämmentyineitä nopeasta etenemisestä (esikoista synnyttelin tosiaan pari vuorokautta). Kysyivät vielä että kävelenkö vai viedäänkö sängyssä ja olisin halunnut kävellä, mutta ilmeisesti ponnistustarpeen takia minut kuljetettiin kuitenkin sängyssä. Muistan vaan kuinka supistukset sattuivat ja puristin sängynlaitaa rystyset valkoisena (kätilöt (niitä oli yhtäkkiä aika monta) huusivat että pitää pitää kädet sängynlaitojen sisäpuolella ja käskivät puuskuttaa). Hississä muistan kommentoineeni että "ei tässä mitään puudutuksia taida ehtiä saamaan":)

Hissillä alakertaan ja suoraan saliin, käskivät vielä kiivetä salin omalle sängylle synnyttämään. Se oli kyllä vaikeaa kun koko ajan ponnistutti ja...no pääsin kuitenkin sängylle synnyttämättä lasta lattialle. Sisätutkimuksen teki synnytyssalin kätilö ja totesi että voin samantien ponnistaa. Minulle se tarkoitti lähinnä, etten enää pidätellyt koska supistukset tuntuivat työntävän vauvan ulos ilman sen kummempaa ponnistelua. Mieheni piti kädestä ja komensi ponnistamaan, ensin tuli pieni pää ja sitten olis pitänyt pitää tauko (supistuksilla ei ollut enää juurikaan taukoa) mutta ponnistin käytännössä vauvan samantien kokonaan.
Klo 21.42 "Meille tuli pieni tyttö", huusi mieheni kun kätilö näytti pienen pyllyä. Vauva paidan alle, rinta suuhun ja odottelemaan napanuoran katkaisua ja istukan syntymistä.

Lisää cytotec-tabuja en ehtinyt enää saada ja synnytyksen kokonaispituus laskien vedenmenosta oli 3 tuntia 42 minuuttia, salissa ehdin olla 7 minuuttia ennen vauvan syntymää. Kovia supistuksia reilu tunti ennen ponnistusvaihetta, eli kaikki kävi todella nopeasti. Pieni mustatukkainen tyttömme oli 50 cm, 3080 grammaa ja sulatti sydämemme samantien.

Sain kuitenkin kokea luonnollisen synnytyksen, mielestäni. Vaikka periaatteessa käynnistettiin niin kroppani hoiti kaiken lopun ihan itse, myös sen kivunlievityksen. Kaiken sen kivun kestää helposti kun tietää että se on pian ohitse. Oli erittäin positiivinen kokemus tämä toisen lapsen synnytys ja kauniit muistot jäi, vaikka kaikki tapahtuikin niin yllättävän nopeasti. Istukka tuli ajallaan, jotain verihyytymiä kohtuun jäi mutta ne saatiin sieltä pois ja pari tuntia synnytyksestä pääsinkin jo vauvan kanssa osastolle.

Onneksi olin valmiina sairaalassa, en tiedä olisinko kotona osannut varautua ollenkaan näin nopeaan etenemiseen. Kiitän ja kiitin Tyksin henkilökuntaa niin salissa toiminutta erittäin ammattitaitoista ja kokenutta kätilöä, kuin vauvavuodeosaston kätilöitä ihanasta huolehtimisesta ja erityisesti imetysmyönteisyydestä jonka erityisesti huomasin tällä kertaa.

Jälkeenpäin vertasin synnytystä esikoisen synnytykseen ja huomasin semmoisen eron, että tunneside tyttöön syntyi kunnolla vasta seuraavana päivänä. Ehkä synnytys kuitenkin oli niin kivulias ja raskas, että piti hieman levätä ennenkuin jaksoi ruveta tutustumaan neitiin paremmin. Vauva kuitenkin oli 12 tuntia paidan sisällä ihokontaktissa ja rinnalla, joten hän varmasti sai parhaimman mahdollisen alun elämälleen!