maanantai 15. lokakuuta 2012

Liinun, vedenneitoni, syntymä

VEDENNEITONI

VAUHDIKAS SUUNNITELTU KOTISYNNYTYS



28.1.2012 Lauantai, rv 40+2


AAMUPÄIVÄ

Nousimme myöhään Emilian (16v.) ja Jessen (3v.) kanssa kauniin kirkkaaseen pakkaspäivään. Huomasin, että pikkuhuosunsuojaan oli tullut rusehtavaa vuotoa. Tuo niukka, verinen vuoto jatkui, joten päätin varmuuden vuoksi kysyä kätilöltäni, pitäisikö käydä äitipolilla. Sovittiin siinä puhelimessa, että ei, vaan synnyttäisin tänään, mihin jatkoin vielä leikilläni, että juu, klo 17–19 J



Vietimme siinä kotona rauhallista aamua. Kohdunsuulla vallitsi koko ajan outo tunne, sellainen lievä, viiltävä kipu, tuntemuksena jotenkin vastakohta voidellulle ja pehmeälle, sellaista kolkkoa ja kalseaa jomotusta. Soittelin myös doulalleni, ja kuulin ilokseni, että hän olisi mantereella Suomenlinnan kodistaan klo 14:n jälkeen, eli hänkin pääsisi nyt nopeammin meille kuin normaalisti. Olisi siis todella hyvä päivä synnyttää. Lisäksi klo 12 Jessen isä tuli hakemaan poikaa mukaansa mummin luo Vantaalle, kuten oli muuten vaan sovittu, eli nyt olisi lastenhoitokin kunnossa.



KAUNEUDENHOITOA JA ULKOILUA

Ruokailujen ja perussiivoilujen jälkeen noin klo 13 ryhdyin vaalentamaan tukkaa, koska tiesin, että vastasyntyneen vauvan kanssa pelkkä oman tukan pesukin olisi sitten taas luksusta. Siinä värjäyksen lomassa tuli kuitenkin sellainen tunne, että jos haluaisin tosiaan saada synnytyksen oikeasti käyntiin ja vauhtiin ennen kätilöni yövuoroa, joka alkaisi klo 20 Jorvissa, minun olisi ehdottomasti ehdittävä kävelylle. Niinpä päätin hyväksyä sen, että tukka jäisi ehkä hassun kirjavaksi, ja kiirehdin huuhtelemaan hiuksia ja aloin kuivata niitä kovalla tohinalla. Yritin olla myös perusteellinen pitkän tukkani kanssa, etten vain vilustuisi tuolla reilun 10 asteen pakkasessa.



klo 15:40–16:20 kävimme kävelyllä läheisessä ruusutarhassa Emilian kanssa. Oli todella kaunista, ja sää oli kaikin puolin miellyttävä. Muistelin siinä ääneen, että toista lastani Annikaa lähdin myös synnyttämään samanlaisessa säässä 23 vuotta sitten. Uskomatonta, miten aika kuluu. Siinä kävelyretkellämme tuli kuin tulikin kolme mukavaa supistusta, joiden aikana teki mieli pysähtyä ja kumartua vähän eteenpäin lumipolulla. Kotiin päästyämme pelkäsin supistelun loppuvan, mutta ei, pari vahvanoloista supistusta tuli taas, vaikka vieläkään ei tuntunut kunnolla selässä, ja väliä oli noin vartin verran.



SYNNYTYS KÄYNNISTYY

klo 16:50 tuli vihdoin ensimmäinen oikein selkeästi voimakas supistus, synnytyssupistus, joka tuntui selässäkin, ja jonka aikana oli pakko hakea tukea hyllystä. Pähkäilimme Emilian kanssa, pitäisikö nyt heti kutsua doula ja kätilö, mutta päätimme odottaa vielä vähän, kolme tällaista supistusta. Seuraavat tulivat vartin välein, eli toinen klo 17:05 ja kolmas klo 17:20. Sitten soitin doulan ja kätilön matkaan. Oli tullut jo pimeää, mutta en huomannut enää mitään ympärillä. Allas odotti onneksi valmiiksi puhallettuna kylpyhuoneessa. Se piti vain laskea alas, ja suojamuovi piti asetella tiiviisti. Onneksi tämä sujui melko vaivatta. Aloin laskea altaaseen vettä, vaihdoin vaatteet aamutakkiin ja tossuihin, ja muutin kylpyhuoneen normaalin valaistuksen violetilla pöytälampulla rauhoittavan hämäräksi. Pyysin Emiliaa sytyttämään olohuoneen puolella olevat rakkaiden ystävien tuomat kynttilät, jotka olin jättänyt esille Blessingway-illan jälkeen. Tosin en huomannut Emilian liikkeitä, enkä ylipäätään muistanut ollenkaan myöhemmin, oliko kynttilöitä sytytelty J. Itse asettelin seuraavaksi saataville valikoituja pyyhkeitä ja kaikkea synnytyksessä mahdollisesti tarvittavaa – hanskoja, kroonikkovaippoja yms. mikä oli ollut odottelemassa pinossa jo pari viikkoa.

Klo 17:39 oli doulalta tullut tekstiviesti, että hän oli nyt taksissa, tosin vasta toisella puolella Helsinkiä. En kuitenkaan huomannut tätä, kun kaikki huomioni meni nyt siihen, että yritin suoriutua kaikesta mahdollisesta ripeästi, mutta varovasti, kun jokainen isompi liike tuntui aiheuttavan supistuksen. Toisaalta huomio oli myös siinä, että kakatti kamalasti, ja tajusin kauhukseni, että löysänä se voisi sotkea synnytysaltaan veden. Soitinkin aiheesta kätilölleni autoon. Hän kuitenkin rauhoitteli, että vauvan pää on jo todennäköisesti niin, että se sulkee peräsuolen. Seilasin kuin rauhaton kissa wc-pöntön ja olohuoneen väliä. Allasta täyttävän suihkun letkukin esti vielä hankalasti vapaan kulun pöntölle L. Vaikka olo oli tukala, niin naureskelimme tyttäreni kanssa, millaisen kuvan hän saa synnytyksestä – äiti vain höpöttää koko ajan vessahädästä.



VETEEN

Noin 17:45 (25 minuuttia sen jälkeen, kun olin soittanut kätilölle ja doulalle) oli pakko astua veteen, kun tuntui, että jotakin tulee nyt väkisin ja saman tien. Onneksi se ei ollut ulostetta, vaan seuraavana tulossa olisi vauvan pää. Ensireaktio vedestä oli iiihana: lempeää, lämmintä ja pehmeää painetta, vihoinkin jokin miellyttävä tunne lantion seudulla tuon kolhon kohdunsuun vihloskelun jälkeen. Vesi rauhoittikin hetkeksi. Tässä vaiheessa Emilia otti valokuvan pyynnöstäni, koska edellisissäkin synnytyksissä oli otettu vielä yksi hymykuva supistusten lomassa viime metreillä. Mutta nytpä en saanutkaan loihdittua enää hymyä kasvoilleni. Vauva tuntui olevan tulossa kovaa vauhtia, mutta doula ja kätilö puuttuivat yhä, enkä muutenkaan kokenut olevani valmis. Tunsin itseni edelleen siksi hätääntyneeksi kissaemoksi, joka mouruaa tukalassa tilanteessa. Nyt supistukset tulivat jo valtavina päälleni, ja jouduin huutamaan ponnistustarvetta pois. Käskin Emilian rappuun alaovelle valmiustilaan, että doula ja kätilö pääsisivät suoraan sisään, ja toisaalta halusin varjella Emiliaa näkemästä kivuliaisuuttani. Vettä oli jo tarpeeksi, joten hana piti sulkea. Hirvitti, kun jouduin nousemaan altaasta ja tiesin sen laukaisevan uuden supistuksen. Myös kylpyhuoneen ovi teki mieli sulkea, vaikka olin vasta pyytänyt Emiliaa jättämään sen auki, että näkisin heti, kun joku tulee avuksi. Nyt ovi oli siis ammollaan, ja näkyisin alastomana rappukäytävään asti, kun joku avaisi oven. Kylppärinovikin piti siis nousta laittamaan pienemmälle, apua. Huusin supistuksia pois sellaisella voimalla, että naapurusto varmaan raikui. En halunnut synnyttää yksin, vaikka joskus olin luullut, että saattaisin halutakin. Synnytyshuoneeni oli kyllä mieleiseni valaistusta ja kauniita pyyhkeitä myöten, ja allas oli taivaallisen ihana, mutta tässä siirtymävaiheessa olo muuttui yllättäen pelokkaaksi.



SYNNYTYS

17:55 tuli doulani luojan kiitos. Hänkin tosin vaihtoi siinä ensin juhlavaatteensa rennompaan, mutta se kävi onneksi vauhdikkaasti. Olin itse asiassa ollut vedessä vasta 10 minuuttia, mutta kylläpä oli ollut pitkä 10-minuuttinen. Doulan saavuttua tunsin jo, että nyt uskaltaisin ehkä synnyttää. Hetkeä myöhemmin (noin 18:02) tuli sitten myös kätilöni sisään jotain rauhoittavaa puhuen, joten vihdoinkin kaikki oli hyvin, ja tunsin olevani täysin turvassa. Kipu oli kuitenkin niin hurjaa, että en päässyt enää mihinkään kauniiseen synnytysregressiotilaan, vaan lauoin ronskisti naisille mielipiteitäni synnyttämisen raadollisuudesta – tosin vähän vitsaillen niin, että saimme kuitenkin nauraa siinä yhdessä. Samalla kauhistuttavan vahvan supistuksen myötä tulivat lapsivedet altaaseen, mutta vielä en kerta kaikkiaan suostunut päästämään lasta, vaan istuin polvillani jalkojen päällä tiukassa pidättelyasennossa. Mutta jo aivan hetken päästä tuli seuraava hurja supistus, jonka alkaessa tiesin, että nyt on pakko synnyttää. Vauvan sydänääniä ei ollut ehditty kuunnella, vaikka vesidoppler odotti viereisessä huoneessa, eikä kohdunsuun tilanteesta, senteistä, ollut faktatietoa, kun ei ollut tehty sisätutkimuksia, mutta oli selvää, että valmista olisi. Menin supistuksen alkaessa ensin konttausasentoon tai ehkä tarkemmin pikajuoksijan lähtöasentoon, kun kätilö lupaili, että saan siitäkin itse vauvan syliini. Huomasin huutoni estävän kunnon ponnistamisen, joten kesken tämän yhden ja saman supistuksen pysäytin huudon sanoakseni kyseisen huomioni ääneen naisille, keräsin keuhkoihin taas ilmaa, nousin peruuttaen kyykkyasentoon ja synnytin vauvan … Tuntui, että olen halkeamassa, mutta jatkoin urhoollisesti … Pään myötä tuli samalla heti vartalo. Käteni koskettivat ensimmäisenä vauvan kylkiä, joten hänet olikin sitten tavattoman helppo nostaa syliin, ja ah, mikä euforia … Ei tietoakaan minuutin takaisesta olotilasta. Kello oli 18:09 ja olin synnyttänyt maailman ihanimman tyttövauvan jälleen kerran.



KOLMAS VAIHE JA PUNNITUKSIA

Nostaessani vauvan päätä veden pinnalle kätilö huomautti odottamaan, kun napanuora oli kerran kaulan ympäri. Kätilö vapautti sen, ja niin oli ihana vedenneitoni rinnallani. Vauva yskähteli rauhallisesti, ja olimme hetken sylikkäin veden lämmössä. Tunne oli aivan taivaallinen, oli kaunista ja hiljaista, vauvan hengityksen saattoi kuulla. Kun napanuora oli lakannut sykkimästä, kätilö katkaisi sen. Napanuoran katkaisun yhteydessä taisi päästä viileää ilmaa pikkuisen iholle, tai en ole varma syystä, mutta siinä samalla alkoi itku, joka jatkuikin sitten pitkään. Istukan synnyttämistä varten siirryimme makuuhuoneeseen leveälle parisängylle, joka oli suojattu hyvin. Vuoto oli onneksi vähäistä, mutta olihan sitä toki jonkin verran, eli suojaukset olivat tarpeen. Vauvan imiessä rintaa istukka irtosi hyvin ja ehjänä, ja kätilö sai siitä tarvittavan TSH-näytteen, jota varten olin hankkinut putket etukäteen. Sitten kätilö punnitsi istukan kalavaa’alla, minkä jälkeen istukka pääsi pussissa parvekkeelle pakkaseen odottelemaan matkaa ystävän puutarhaan. Ompeleita ei tarvittu, vaikka itse vähän kauhistelinkin myöhemmin repeämää. Se kuitenkin parani parissa viikossa aivan uskomattomasti – kuin mitään haavaa ei olisi koskaan ollutkaan! Vauvan punnitsemista emme kiirehtineet, mutta sekin tuli yllättäen suoritettua aika pian: Jouduin nimittäin antamaan vauvan doulan syliin löytääkseni laatimani syntymätodistuspohjan kätilön allekirjoitettavaksi. Tällä välin vauva oli tehnyt valtavan kakan, jossa se kirjaimellisesti istui vyötäröä myöten. Vaikka veteen syntymisen jälkeen ei tarvita kylvetystä, niin nyt tarvittiin kunnon pesu lavuaarissa. Tämän pesun jälkeen oli helppo pistää pienokainen harson sisään ja nostaa roikkumaan kalavaakaan (tasan 3800g). Tyttö hiljeni ihastuksissaan. J Harsossa keinuminen taisi olla aivan ihanaa. Pukiessani häntä, jätin vielä harson hatun alle, ja tyttö nautti silminnähden.



EPILOGI

Isä ja Jesse olivat tässä vaiheessa tulleet jo takaisin Helsinkiin. Soitettuani heille, että sisko on syntynyt, Jesse säntäsi heti ensimmäisenä tulevaan ratikkaan, vaikka yleensä kyseinen ”matala ratikka” ei olisi kelvannut, vaan isän olisi pitänyt suostua odottelemaan seuraavaa ”korkeaa”. Ja heti päästyään sisään, Jesse kipitti kiireellä antamaan suukon ihanalle omalle vauvalle. Isä oli todella yllättynyt, mutta ennen kaikkea onnellinen, kun kaikki oli mennyt hyvin. Myöhemmin illalla isä ja Jesse kävivät viemässä TSH-näytteen Naistenklinikan laboratorioon. Annika-tyttäreni puolestaan toimitti maanantaina syntymätodistuksen maistraattiin. Vauvan lääkärintarkastus tehtiin kolmantena päivänä yksityisellä – Priima tyttö totesi neonatologi.

2 kommenttia:

Iiris kirjoitti...

Aivan mielettömän ihana synnytyskokemus! Itkuhan tätä tuli lukiessa:)

Pasi kirjoitti...

:-)